Synkkä Kaupunki

 

Jasmin istui käytävälle johtavalla portaikolla laukku hänen jalkojensa välissä. Hans oli juuri eilen illalla jättänyt hänet erään pojan takia, hänen äitinsä oli yllättänyt hänet huoneestaan polttelemasta, joten tämä oli juuri antanut tytölle lähtöpassit ja hän mietti, mitä tekisi seuraavaksi. Isänsä luokse hän ei voinut mennä, koska tämä ei ollut koskaan kotona ja silloin kun hän oli, oli siellä myös muitakin. Hänellä ei ollut muita sukulaisia tai ystäviä, koska ystävät olivat hyljänneet tämän käytöksen vuoksi. Jasmin ei ymmärtänyt heitä eivätkä he häntä. Tyttö katseli seinällä olevaa halkeamaa, joka ulottui aina kattoon asti. Seinä ei ollut enää valkoinen vaan keltaisen harmaa. Talo oli muutenkin kurjassa kunnossa, portailla oli jos jonkinlaisia reikiä ja maali oli kulunut lähes kokonaan pois. Katto oli suorastaan hajoamispisteessä ja se oli oudon kallellaan. Jasmin nousi ylös, koska pelkäsi sen sortuvan ja lähti ulos raitista ilmaa hengittämään.

 

Päästessään ulos, ilma oli muuta kuin raitis. Tummat rakennukset ja pölypilvet saivat maisemasta synkän ja murheellisen. Pakokaasut nousivat auton moottoreista ja pakoputkista ilmaan ja tekivät taivaasta synkän ja mustan. Edessä oleva puisto oli ihan heinien peitossa eikä kukaan ollut jaksanut leikata sitä. Rikkaruohoja kasvoi joka puolella ja leikkikentän telineet olivat hajalla. Täällä ei oltu leikitty moneen vuoteen. Lapset olivat muuttaneet pois vanhempien mukana jo kauan aikaa sitten. Vain muutamia köyhiä perheitä asui vielä lähistöllä. Heillä ei ollut varaa muuttaa, hädin tuskin oli varaa mihinkään. Jasmin taisi joutua kohta olemaan heidän kanssaan. Jos hän ei löytäisi töitä tai uutta poikaystävää, joka hänestä pitäisi huolta, loppu olisi lähellä.

Jasmin käveli katua pitkin kohti edessä olevaa linja-autopysäkkiä. Hän ei oikeastansa tiennyt mitä oli tekemässä tai minne menossa, mutta hän nousi ensimmäiseen bussiin ja päätti mennä sinne minne se häntä kuljetti.

 

Bussissa oli kaikenlaisia ja kaiken kokoisia ihmisiä. Jotkut heistä olivat ajatuksissaan, niin kuin Jasmin, ja jotkut taas puhelivat keskenään eivätkä olleet huomaavinaankaan muita ihmisiä. Eräs nainen nauroi aivan hirveän lujaa ja se otti Jasminia korviin ja päähän saakka. "Eikö hän voisi nauraa yhtään hiljempaa?" Jasmin ajatteli itsekseen ja päätti pitää ajatukset ominaan.

Bussi pysähtyi seuraavalle pysäkille, joka oli täynnä väkeä. Bussi tuli yllättäen täyteen ja eräs poika ei meinannut mahtua ollenkaan mukaan.

"Valitettavasti en voi asialle mitään. Kun bussi on täynnä, niin silloin se on täynnä!" Vanha ja lihava ja haiseva bussinkuljettaja huusi nuorelle pojalle.

"Mutta olen odottanut tässä tosi kauan ja jos en pääse nyt tänne, myöhästyn tapaamisestani."

Poika yritti varovasti taivutella kuskia.

Jasmin katsoi vieressään olevaa paikkaa. "Täällä on tilaa!" Hän huudahti ja nousi seisomaan.

Bussikuski näytti vihaiselta. "No hyvä on. Mene sitten." Hän murahti ja sulki oven heti pojan perästä.

Poika tuli hymyillen Jasminin viereen.

"Tuhannet kiitokset! En olisi tiennyt mitä tehdä, jos olisin myöhästynyt…"

"Mitä turhaan… Tässä oli paikka, johon mahduit niin totta kai autoin." Jasmin sanoi hymyillen.

Tämä oli ensimmäinen hymy, jonka hän soi itselleen pitkiin aikoihin. Ehkä tässä synkässä kaupungissa on vielä jotain pieniä ilojakin eikä vain murhetta ja tuskaa.

"Olen muuten Stefan." Poika sanoi ja tarjosi kättään.

"Jasmin." Tyttö sanoi ja tarttui pojan käteen, joka oli voimakas ja hänen kätensä tärisivät.

"Mikä oli muuten tapaaminen, jonne olet menossa?" Jasmin kysyi.

Poika naurahti. "Ei ole mitään tapaamista… Halusin vain päästä tältä alueelta pois mahdollisimman pian…" Poika sanoi hiljaa ja iski tytölle silmää. "Älä paljasta minua, mutta minun todella pitää päästä täältä pois, jotta voin jälleen…hengittää."

Jasmin oli ihmeissään. "Hengittää…" Hän ajatteli ja katseli ulos ikkunasta.

Paikassa oli tosiaankin paljon pölyä ja muuta saastetta, mutta kyllä siellä kuitenkin pystyi hengittämään…

"Minne sitten olet menossa?" Jasmin uteli.

"Valitettavasti jos sen kerron…" Poika sanoi ja kumartui tyttöön päin ja kuiskasi: "…minun pitää tappaa sinut." Poika iski taas silmäänsä.

"Outo…" Jasmin ajatteli ja kohautti olkiaan ja katseli ulos ikkunasta niin kuin ei huomaisikaan enää poikaa.

Poika syventyi kuuntelemaan jotain soitintaan ja tyttö jäi katsomaan ikkunasta eivätkä he enää sanoneet sanaakaan toisilleen.

 

Hetken kuluttua Stefan nousi bussista, pysäkillä, joka ei johtanut minnekään. Jasmin katseli ympärilleen ihmeissään. "Ei täällä ole mitään. Asuuko hän täällä… keskellä ei mitään?"

Tyttö päätti ottaa asiasta selvää ja juoksi bussista ulos vielä kun se oli paikallaan.

Poika oli jo kaukana, joten hän ei nähnyt tytön tulevan ulos autosta.

Jasmin sukelsi lähimpään pusikkoon ja katseli pojan menoa hetken, kunnes päätti seurata tätä hiljaa sopivan välimatkan päästä...

-------------------------------

Mittä sitten tapahtuukaan? Onko jatkoa luvassa? Mitä poika oikein suunnittelee? Huomaako hän tyttöä vai pysyykö tyttö piilossa loppuun saakka? KOMMENTOI ja tarina voi jatkua...tai sitten ei! ;)