Pelottava tarina<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olisi varmaan jo aika kertoa teille tarina. En ole varma että pidättekö siitä vai ette mutta kerron sen kuitenkin.

Tämä kaikki alkoi siitä kun istuin tuolillani pöytääni vasten nojaten ja sormien päät kannettavan tietokoneeni näppäimistöllä. Juuri sillä hetkellä ei päässäni virrannut kuin yksi asia. Tarina kehkeytyi suureksi aivojeni tummemmissa kolkissa ja pimeys teki siitä entistäkin jännittävämmän ja mielenkiintoisemman. Ryhdyin toimeen ja muodostin näppäimillä sanoja ja sanoista lauseista, lauseista taas muodostui lyhyitä ja vähän pidempiä kappaleita ja kappaleet suurenivat ja laajenivat, jonka ansiosta kehkeytyi tarinaani lukuja.

Tämän tarinan lumoissa en kuullut ulkoa kantautuvaa meteliä vaan olin syvissä mietteissäni ja aivojeni syvissä kolkissa. Ääni ulkoa voimistui ja lattia rupesi sen ansiosta vähän tärisemään kunnes se yltyi melkein maanjäristykseksi. Olin edelleen koneellani ja vasta kun sen kuvaruutu pimeni, huomasin mitä oli tapahtumassa. Koko talon lattia heilui ja sen mukana heiluivat myös lattialla olevat esineet, mukaan lukien tuoli jolla istuin. Tuolissa oli pyörät ja ne alkoivat äkkiä vierimään huoneen toiseen päähän asti. Tuolin pysäytti avoimena oleva ovi, jonka saranat nitisivät lattian niitä heiluttaessa.

Nousin tuolistani mutta en pysynyt pystyssä vaan kaaduin lattialle. Matto allani pehmensi laskuani, joten kaatuminen ei sattunut ollenkaan. Otin sängyn reunasta kiinni ja nostin itseni pystyyn. Tällä kertaa pidin kiinni kädelläni kaikesta, mikä oli tukevasti lattialla. Otin kiinni komerosta, ovesta ja lopulta seinästä. En tiennyt, mikä tämän aiheutti mutta halusin ottaa siitä selvän.

Kuljin seuraavaan huoneeseen, joka johti pieneen eteiseen. Olohuoneeseen en uskaltanut mennä katsomaan vaan käännyin heti kohti ulko-ovea. Tärinä voimistui, mitä lähemmäksi ulko-ovea pääsin. Vaikka sinne olikin matkaa vain muutama metri, niin silti se matka tuntui kymmeniltä kilometreiltä.

Lopulta kuitenkin pääsin ulko-ovelle ja otin sen kahvasta kiinni ja avasin sen.

Kirkas auringon valo sokaisi silmäni vähäksi aikaa, joten kesti vähän aikaa ennen kuin näin taas eteeni. En nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta ulkona jokainen pieni irtokivi hyppi ja pomppi edes takaisin. Linnut taivaalla lensi jotain pakoon, autojen ääniä en kuullut vaikka asuimme ihan ison valtatien varrella. Mutta kuitenkin jostain kaukaa kuului suurien työkoneiden räminää.

Kävelin kohti aitaa, joka peitti suurimman osan näkökentästäni ja kiipesin sen päälle.

Näin edessäni suuren rakennustyömaan. Sieltä se ääni kuului! Työkoneet pitivät niin kovaa meteliä, että se sai aikaan pienen maanjäristyksen.

Löytyi sittenkin pelottavalle asialle järkevä selitys…